Oona Kare


Oona Kare nähdään tulevana kesänä Taaborilla ensimmäistä kertaa.
- Mutta olen tosissani haaveillut siitä jo aiemmin. Kun ohjaaja joulukuussa sitten soitti, ja tavattiin ja juteltiin, olin ihan täpinöissäni ja olen vieläkin!
Oona on toinen Tuhkimon sisarpuolista. Ilkeämielisen hahmon näytteleminen ei ole hänelle ihan uusi juttu.
- Historia toistaa itseään. Salkkareissa mut ajateltiin aina jotenkin risaiseksi ja ilkeäksi, ja sellainenhan roolihahmoni Marianna Kurki olikin, Oona naurahtaa.
- Mutta ihan oikeasti mulla on hyvä sydän, olen kiltti ihminen! Tavallaan silti ilkeiden ihmisten roolit kiehtovat, koska kukaan ei ole syntyjään paha. Roolin uskottavuuden kannalta täytyy miettiä mikä sai aikaan sen mitä roolihenkilö on nyt. Mikä teki hänestä ilkeän. Jos ajatellaan vaikka Tuhkimon sisarpuolia – jos he olisivat todellisia, niin olisivatko he syntyjään ilkeitä? Eivät taatusti. Jotakin on tapahtunut, ja siitäkin tämä meidän näytelmämme kertoo.

Oona Kare aloitti esiintymisen ja ihmisten viihdyttämisen jo lapsena. Hän loi tanssiesityksiä ja omia näytelmiä mummin luona. Kun mummin olohuone alkoi käydä liian ahtaaksi, hän alkoi harrastaa tanssia Tamara Rasmussenin tanssiopiston erikoiskoulutusryhmässä, jossa tanssi kymmenen vuotta. Monet lajit tulivat tutuiksi, mm. nykytanssi, jazztanssi, klassinen baletti, street dance sekä afrikkalaista tanssia.
Oona näytteli sivuroolin Ranskalaisen Jean-Marc Brondolon ohjaamassa elokuvassa "Capone" 2004. Salatut elämät -tv-sarjassa hän näytteli 2013-2017. Hän on ollut mukana myös Kummelien "Kontio & Parmas" -sarjassa Zulienka Rivieran roolissa ja Putouksen vierailevana näyttelijänä. Helsingin Kellariteatteriin hän on kuulunut vuodesta 2015.

Parhaillaan Oona Kare opiskelee näyttelemistä arvostetussa Kööpenhaminan kansainvälisessä Copenhagen International School of Performing Arts -koulussa.
Oona on myös intohimoinen kirjoittaja.
- Kaikki sellaiset tajunnanvirta -tyyliset tekstit. Toinen intohimoni ovat kohtaamiset. Ihmisten tarinoiden kuunteleminen ja keskusteleminen. Vuorovaikutus niin näyttelemisen kuin oman elämäni kautta. Se tunne, kun saat jonkun hymyilemään tai ajattelemaan, ihan mitä vaan.

Hinnat

Aikuinen 25€

Lapsi 15€

Eläkeläinen 22€

Perhelippu (sis. 2 aikuista ja 2 lasta) 74€